nettiroolipeli Zingerin virallinen blogi
pelaajahaastatteluja, fanarttia, tiedotuksia, pelipaljastuksia ja kaikkea muuta

Seuraajat

Pienet päivitykset

Zingerin osoite on muuttunut 20.01.2017. Uusi osoite on zinger.fi

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Juonipaljastuksia 10

Reviirit on jaettu laumojen kesken. Jako kävi rauhallisissa merkeissä ja jokainen lauma sai haluamansa alueen. Reviirit ovat nyt paljon pienempiä, mutta helpommin suojeltavissa. Laumat Skaen ja Arengar yhdistyivät hääseremoniassa, jossa kaksi perijää, Skaenin Synti ja Arengarin Raegar liitettiin yhteen. Laumojen yhteiseksi nimeksi tuli Argaen ja se muutti saaren keskiosiin, Verikivelle.

Viimepäivinä Zingerissä on voinut nähdä hieman enemmänkin väkivaltaa. Kheran, Argaenin entinen johtaja ja toinen perustajakasvoista, kuoli laumattoman Xailin hyökätessä odottamattomasti sen kimppuun Kheranin ollessa muodonmuuttajan lintumuodossaan. Ärhäkän mamman ärhäkkä jälkipolvi ei kuitenkaan jättänyt veritekoa kostamatta, vaan Raegar puolisonsa Synnin kanssa kävivät Xailin kimppuun. Myöhemmin kaksikon jättäessä tappajan kuolemaan tuskiinsa, paikalle saapui vielä toinen sisaruksista, Erda, joka repi raivoissaan Xailin ruumiin perinpohjaisesti palasiksi.

Lisää taistelun jälkiä on havaittavissa Yônin rajamailla, kun argaenilainen Raiku ja yônilainen Halla erosivat toisistaan. Raiku sai itsetuhoisia ajatuksia eron seurauksena, jotka ajoivat sen Yônin reviirille, missä lauman komentaja hyökkäsi tunkeutujan kimppuun. Raiku menetti jalkansa ja toisen korvansa kahakassa, mutta jäi kuitenkin eloon Hallan saapuessa paikalle ja annellessa Raikun hengen puolesta. Myöhemmin Raiku erosi Argaenista ja Halla Yônista. Yônista lähti myös pitkäaikainen ja vaikutusvaltainen jäsen Nyawe sekä Hallan ystävä Nilak.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti